Pages

Tuesday, November 18, 2014

Hellocon part 3 Peeps!

Part 1
Part 2

Eihän tähän kolmannen osan väsäämiseen mennyt taas kun pieni iäisyys :D No mutta hei, parempi myöhään kun ei ollenkaan... Eli nyt sitten loput kuvat ja loppusanat Hellosta tosiaan. 


Aloitan nyt tosiaan Essin muistonurkkauksella. Uskoisin, että on edelleen ihmisiä jotka eivät ole tietoisia Essin poismenosta. Moni kuitenkin varmaan edelleen, ja ikuisesti tulee muistamaan Essin Maailman ja hänen ihanat korunsa ja asusteensa.
  Essi tosiaan menehtyi syöpään, joka oli iso shokki kaikille hänen ympärillään. Essin aurinkoinen ja positiivinen asenne valoi uskoa kaikkiin, että kyllä tästä selvitään, mutta sitten tuli suru-uutinen, että Essiä ei enää ole. Hellocon muisti Essiä nurkkauksella, johon oli kerätty hänen teoksiaan sekä kuvia niistä. Siellä oli myös kirjanen, johon sai kirjoittaa muistokirjoituksen, joka annettiin sitten hänen vanhemmilleen.
   Kävin itsekkin kirjoittamassa kirjaseen miten Essin inspiroi ja miten upea ihminen hän oli. Tietenkin, joudun myöntämään, etten ehtinyt tutustua häneen sen paremmin oman ujouteni takia. Muutamaan otteeseen kävin häntä moikkaamassa kun oltiin samassa paikassa myymässä ja yritin kerätä koko ajan enemmän rohkeutta tutusta enemmänkin. Mutta toisin kävi... En edes voi kuvitella miten iso shokki se oli hänen läheisilleen, koska se iski aika lujaa itseenikin. Iso menetys kaikille...
   Mutta Essi jää meidän kaikkien muistoihin, eikä koskaan tule unohtumaan <3



Sitten tosiaan muita ihmisiä, rakkaita, joita tuli nähtyä conissa <3 

Tuuli <3 
Jonna <3

Tuuli ja Jonna tosiaan oli meidän viekussa <3 Ihania naisia <3 <3 <3 

Kati <3 Ja mun järkyttävät kulmakarvat :'D 

Iira <3 Mun kulmakarva ja outo varjo Iiran kasvoilla Ô_Ô  Gloriassa kuvaus on niin perseestä :'D 
Ihuna Siiri <3 
Tässä näkyy hieman tota mun "kokonaisuuttani"... Tosin jälkeen päin katsottuna on lähinnä tunne, ettei tossa asussa onnistunut mikään.... Paitsi ehkä sarvet :'D Jenna taisi napata tämän jossain vaiheessa :D 
Ja sitten tietenkin mun ihana Jenna <3 <3 <3 
Sitten Minna tosiaan kysyi, että voisinko räpsiä muutaman kuvan hänestä ja kyllähän minä enemmän kun mielelläni ^3^ <3 


Minnalla omatekemät sarvet ja sitten muutama mun koru ^_^ <3 

Innostuin sitten melkein liiallisissakin määrin editoimaan noita Minnan kuvia :'D Minnaa on vaan niin kiva kuvata ja innostuin sitten.... x3333 Ja aion nyt ihan säälimättä spämmätä ne kaikki tänne :D


 




Tää oli mun lemppari <3 


Ja sitten vielä järkkääjiä lavalla :) Vain pari onnistui, kun yritin sohia kameralla kun porukka liikkui x/
No mutta eniveis... Hieno coni oli! <3 Oli mahtavaa olla mukana ja toivon, että pääsen messiin nyt sitten seuraavaankin, ja näkemään taas rakkaita <3 Mulla on jo ideoita mitä kaikkea haluaisin tuoda sinne myytäväksi. Ehdottomasti enemmän sarvia kun viimeksi :'D

Seuraavaksi yritän saada kokoon Frostin ja Cosvisionin postaukset. <3

Saturday, July 19, 2014

Hellocon 2014 part 2

Niiiiin, eli jatkaen tosiaan Helloconista! Oma plärvi... *huoh* Joo. Se oli taas niitä hetkiä kun todella aidosti koin olevani kaunis ja suht koht edustuskunnossa kun katsoin kotona peiliin. My mirror is a liar!! Koin, että meikit onnistui, asu oli suht koht hyvä... Mutta nyt kun katson kuvia en oikein tee muuta kun vaan huokailen turhautuneena. Ehkä pahin moka, jonka siis itse ainakin luen nyt puhtaasti mokaksi, oli mun kulmakarvat... Siis voi helvetti soikoon nyt ihan oikeesti! Mitä mun päässä liikkui sinä aamuna? Haluaako joku kertoa?? Et kun siis joo... Kulmakarvat on mun heikkokohta muutenkin. Osaan tehdä silmät, kuten nyt näistäkin kuvista huomaan, että juu hyvä tuli, tykkään. Mutta kulmakarvat. Ei jeebus sikstus sentään. Ne näyttää tasan siltä, että otin aamulla paksun tussin tai hiilen palan ja annoin palaa... Et silmämeikki onnistui, jee jee, mutta kulmakarvat vähän niinkun pilaa koko homman :'D En sitten kai vain huomannut sitä siinä, koska peruukin otsis peitti suurimman osan :D 

Ready to go to Helsinki Lolita Convention 2014 - Hellocon
Ulkona oli melkein sokaiseva valkoinen valo <3 
Otin sitten ulkona sen miljoona selfietä Jukan luurilla, kun se kaivoi autoa jokseenkin paksun lumikinoksen alta :D Ja tässä vaiheessa tunsin oloni kauniiksi ja välillä jopa suloiseksi :3 Päässä oli omatekemät sarvet, meikki onnistui, tykkään mun Lockshop peruukistani jne jne <3 

Sormissa oli omatekemät sormukset, kynnetkin oli lyhyydestään huolimatta sävysävyyn :D 
Sitten tuli hieman tylsää... Joten täytin Jukan luuria vähän lisää selfieillä :D 


Mutta sitten tosiaan... Case in point... Noi saakelin kulmakarvat :'''DD Eeeeiii! En vaan ymmärrä, et miten en ollut niistä tietoinen? Noh mutta.... It happened. Se siitä :D
Ei sillä, ettäkö olisin muuten ollut täysin tyytyväinen itseeni. Kotona peiliin katsoessa koin näyttäväni sopusuhtaiselta ja ihan ok:lta. Mutta kuvia katsellessa tunteet on kyllä ihan erillaiset. Tuskallinen taistelu kohti terveellisempiä elämäntapoja jatkuu... 

Sitten kunniavieraat: 

Joista enemmän tietoa Helloconin omassa blogissa TÄÄLLÄ
Midori Fukasawa, model for Baby the Stars Shine Bright, Kera and Gothic lolita bible etc. 





 Yuko Ashizawa, 
 The CEO and lead designer of Atelier Pierrot.




Sitten oli tuo Designers paneeli, johon sitten hieman sitä ennen minuakin pyydettiin mukaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti. En kokenut kuuluvani joukkoon. Monestakin syystä. 

Jonnan ja Tuulin pöytä oli mun pöydän vieressä <3 <3 Päästiin taas naapureiksi ja ehdittiin hieman Tuulin kanssa turisemaankin ^_^ 
Lisää heistä TÄÄLLÄ.


Part 3 tulossa!.

Monday, June 23, 2014

Well hellooooo... con! Hellocon 2014 part 1

Hellocon 2014 Talking to myself
VIHDOIN saan tämänkin ulos! :D Ei taas mitenkään iäisyyttä kestänyt, että saan päivityksiä ulos. Eli tosiaan HelLocon 2014 eli Helsinki Lolita convetionissa olin myymässä ja aika hieno tapahtuma oli ^__^ 
Sain pöydän yllättävän täyteen, hiuspannat, joita olin ehtinyt tehdä ruhtinaalliset kaksi, lähti melkein heti ensimmäisen tunnin sisään pöydältä :D Tästä kiitos kuuluu Sinille, ja hänen itse ottamat kuvat näistä voitte löytää täältä ja täältä <3
Isoksi yllätyksekseni pöytä oli tosiaan ihan lavan edessä :O Aika aitio paikalla. Kiitos heille jotka minut siihen lykkäsitte :D <3 Välillä tosin tuli sellainen olo, että olen suorastaan tiellä. Tosin sellainen olo minulla on välillä ihan yleisestikin x) 






Anteeksi tämä takaa päin sala-kuvaus x3 Oli vain niin mukavaa katsella ihmisiä pöydän ääressä taas uurastuksen jälkeen. Etenkin kun Yukiconista ei ollut kuin hetki, niin sitä sai aika kiireellä tehdä kaikkea :D


Jenni, järjestäjä ja juontaja <3 

Otin videolle niin paljon kun sain, mm tuon Fairy Forest Fashion shown <3 Yllätyin esityksen tasokkuudesta, siitä näki, että siihen oli pistetty paljon sydäntä ja harjottelua ja täydellisyyden tavoittelua ja se kosketti lähes koko yleisöä. Olen tosi iloinen, että sain sen videolle <3 Iso kiitos elämyksestä kaikille tämän eteen työskenneille! 


Designersien näytökseen minulla oli hieman huono kuvakulma koska olin pöytäni takana ja kamera taisi katkaista kuvauksen pariinkiin otteeseen -__- Piti vissiin vaihtaa akku tai muistkortti. 


Ja Dancing Dolls. 

Jatkan seuraavassa osassa :) 

I will provide a translation later! Don't worry :) 

Wednesday, February 19, 2014

Yukicon conitus in a nutshell


Quick view of Yukicon 2014. :) It was a positive surprise all in all. I can't wait for the next one! On saturday I didn't have much time to take pictures and on sunday I was just sooooooooooooo tired that I went to see Dinos tale of her trip to Japan, and then just took off and went home cos I was so friggin' exhausted. x)

Yukicon 2014 Espoo

My table at the artistalley Yukicon 2014






Wednesday, February 5, 2014

Tracon 8 better late than never...

I'm super late with this, I know, I'm so sorry x// But better late than never tho :)
I gave the camera to Jukka to run around with cos I was mostly behind the table just exhausted x) So most pictures are probably taken by him :) Just gonna slap the pictures here for you to oogle at, enjoy! 



Olin tosiaan siellä käsityöpöytien luona tällä kertaa, ja siellä oli mahtavaa <3 Myyntisalissa oli mahtava fiilis ja hurja määrä porukkaa ^_^ Jälleen ISO KIITOS kaikille jotka kävitte tyhjentämässä mun pöytää, se teki pienen ihminen niin onnelliseksi <3 <3 Olette kaikki niin uber ihania <3 





Dean at his HeadHunter Store table doing business <3 







I didn't have the chance to see these guys so I'm so happy Jukka caught them on camera :D :D <3 <3




















I look horrible, but this thing was like the best thing ever!!! Life size ewok!! <3 <3

Henniina aka Pumpkin <3 <3 Does Snape approve...?? :P <3

Dinotski looking super cute as RainbowDash <3

Jenna and I got tables next to each other which was awesome! <3 <3 <3
My darling gorgeous Jenna <3 <3 <3 Huurrrppurrr <3 
And if you're wondering where the hell did she get that unbelievable head-ornament-crown-thingy, it was made by her man Tuomas, and him you can find -->> Here. They are both insanely talented and I'm planning to get one for myself too <3 

My ladies <3 <3 <3 Jenna and Inga <3 <3
I had to take that wig off cos I was too close to dying in heat exhaustion xD So my hair looks horrible and everything is horrible, but I don't care cos I'm with my ladies <3 <3 <3
We stayed with Jenna that night, which was, again, awesome! :D And Tracon was awesome and everything was just awesome xD <3